Hyppää sisältöön

Työharjoittelussa nuorisotoimella

Moikka! Olen Vilma, 24-vuotias lähihoitajaopiskelija.

Asun Valkeakoskella Martti-nimisen kääpiömäyräkoirani kanssa. Opiskelen Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa. Koulutukseni on verkkopainotteinen, joten opinnot etenevät aika vauhdilla ja valmistuminenkin häämöttää jo. Tällä hetkellä suoritan lanupe-tutkinnon osaa nuorisotoimella, eli lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Harjoitteluni täällä kestää kuusi viikkoa.

Harjoittelun aikana olen päässyt tekemään paljon kaikkea kivaa ja monipuolista. Olen osallistunut erilaisiin tapahtumiin, kuten Mover-tapahtumaan, koulunuorisotyöhön sekä nuorteniltoihin. Olen ollut myös monenlaisissa kokouksissa mukana, kuten nuorisotoimen omissa sekä leirikokouksissa. Lisäksi olen saanut suunnitella julisteita ja leiriolympialaisia – tekemistä on siis riittänyt, eikä päivät ole käyneet tylsiksi!

Mieleenpainuvimmat hetket ovat olleet somevideo, jossa esitin kukkasta, sekä päivä, jolloin kiipeilimme kivikasan päällä etsimässä sopivia kiviä kesäleirejä varten. Sekä pakko mainita yksi nuortenilta, jolloin tein ainakin 30 lämpimää voileipää. Osan onnistuin polttamaankin.

Parasta harjoittelussa on kuitenkin ollut päästä tutustumaan nuoriin ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Olemme pelanneet koripalloa, jalkapalloa ja biljardia, leiponeet, askarrelleet ja tehneet paljon muutakin hauskaa yhdessä. Jokainen päivä on ollut vähän erilainen, ja juuri se sekä aivan mahtavat työkaverit ja ohjaajani Johanna ovat tehneet tästä kokemuksesta erityisen mukavan. 😊

Ihanaa ja jäätelöntäyteistä kesää kaikille! – Vilma