Hyppää sisältöön

Nuorisovaltuusto

Lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain (72/2006) 8 §:ssä sekä kuntalain 410/2015 26 §:ssä. Nuorisovaltuuston (nuva) toiminnasta vastaa Valkeakoskella nuorisopalvelut. Nuvan jäsenet ovat 7. -luokkalaisia – 19-vuotiaita paikallisia nuoria. Toimintakausi kestää kaksi vuotta. Nuorisovaltuutetut edustavat nuoria kaupunginvaltuustossa, -hallituksessa ja -lautakunnissa. Nuorisovaltuustolla on oma määrärahansa käytettävissä vuosittain nuorten toimintaan.

Nuvan pöytäkirjat ja muuta tietoa on nähtävänä Nuortenkoskin nettisivuilla.

Osallisuus

Osallisuus tarkoittaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin, esimerkiksi yhteiskunnan kehittämiseen, elinympäristöihin ja päätöksentekoon yleensä. Osallisuus ei ole aikuisten keksimä leikki, vaan se perustuu lainsäädäntöön ja erilaisiin julistuksiin. Laissa osallisuudesta säädetään esim. Perustuslain pykälissä 2§, 6§ ja 14§ sekä Kuntalain pykälässä 27§;.

Nuorisolaissa (8§) sanotaan, että nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa ja heillä tulee olla mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Kansalaisten osallisuuden edistämiseksi on luotu erilaisia rakenteita ja välineitä. Toimivat rakenteet eivät kuitenkaan itsessään saa mitään aikaan, ellei kansalaisilla ole halua osallistua. Jokaisen on mietittävä, onko itse valmis panostamaan edes pienen osan omasta ajasta yhteisten asioiden edistämiseksi.

Voit jättää palautetta ja kehitysehdotuksia nuorisovaltuustolle Valkeakosken kaupungin verkkosivuilla.
Facebook: Valkeakosken Nuorisovaltuusto
Instagram: @valkeakoskennuva
Tellonym: tellonym.me/ValkeakoskenNuva

Nuorisovaltuusto 2023-2024

Nisula Elsa
Nyrhilä Aapeli
Yrjölä Mimmi
Sirén Milana
Kukkonen Roosa
Lehtinen Veeti
Hoviniemi Vilma
Rönkkö Kasper
Käkönen Iris
Kukkamäki Mila
Takala Enni
Vuorinen Venla

Nuorisovaltuuston kevään kokoukset vuodelle 2024: 8.1., 12.2., 25.3., 8.4., 6.5., 3.6.

Nuorisovaltuustoon saat yhteyden heitä ohjaavan nuorisonohjaajan kautta:

Roosa Setälä 040 335 6822, roosa.setala@valkeakoski.fi.

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen nuorisotoimisto@valkeakoski.fi

Ota rohkeasti yhteyttä!