Hyppää sisältöön

Syyskuun kirjavinkit

Alston, B.B.: Amari ja yön veljet

Amari löytää kadonneen veljensä huoneesta
tikittävän salkun, joka johtaa hänet Yliluonnollisten
asiain viraston pääsykokeisiin. Paljastuu, että hänen
veljensä on ollut Viraston salainen agentti, joka on
kadonnut kesken vaarallisen tehtävän. 


Amari joutuu heti vaikeuksiin, sillä hänen kykynsä
paljastuvat laittomiksi. Pian hänen epäillään olevan
mukana salajuonessa, joka uhkaa Virastoa ja koko
yliluonnollista maailmaa.
Amari ei kuitenkaan voi luovuttaa.
Hänen on pakko selvittää, mitä hänen veljelleen tapahtui.

Luoma, Mari: Romeo ja hirviöt

Piiroskuva. Taulunkehyksistä ilmestyy pelottava hahmo, joka yrittää tarrata kiinni punatukkaiseen lapseen.

Uutta kotimaista nuortensarjakuvaa! Romeo & Hirviöt on hillitön kauhukomedia, josta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kun Romeo Addison täyttää 12 vuotta, hänet lähetetään yksityiskouluun komeaan kartanoon, kuten isoisoisoisosedän testamentti velvoittaa. Ensimmäinen sieltä huippuarvosanoin valmistunut Addisonin suvun nuori perii sedän koko omaisuuden.

Mutta kartano onkin eriskummallinen opinahjo, jossa opettajakuntaan kuuluvat muun muassa zombi, kummitus ja ihmissusi. Onneksi Romeolla on koulukaverinaan neuvokas Jillian-serkku, jota ei pari hirviöopea hetkauta. Yhdessä serkukset ryhtyvät selvittämään sukukartanon hurjia salaisuuksia…

Pohjola, Mike: Maailman hauskin

Piirroskuva jossa poika laulaa mikrofoniin

Varhaisnuorten helppolukuisessa kirjassa 11-vuotias tubettaja Vilho joutuu vahingossa kilpailijaksi huippusuosittuun viihdeohjelmaan. Hän esittää vitsejä, improvisoi, kehittää sketsihahmoaan ja yrittää pysyä aikuisten koomikkojen perässä.

Pikkukaupungin poika Vilho ei voi käsittää, miksi häneen otetaan yhteyttä Helsingistä, Vitsivitsi-ohjelman tuotannosta. Selittävä tekijä on hänen nimimerkkinsä: @SuomenHauskinTubettaja. Kuinka pojan käy televisiomaailman tuiskeessa? Varokaa, näyttämötaiteen ammattilaiset! Pääsemme kurkistamaan kulissien taakse jännittävässä ja humoristisessa tarinassa, oppaanamme asiantunteva Mike Pohjola.


Ivison, Lucy: Unelmien muotitalo

Piirroskuvassa keltainen mekko, jonka vierellä kaksi kaksi naista mekkoa ompelemassa

1920-luvun Lontooseen sijoittuva hurmaava tarina yllättävästä ystävyydestä ja rakkaudesta muotiin. Aatelistyttö Sylvialla on rajaton mielikuvitus ja pettämätön tyylitaju. Palvelustyttönä työskentelevä Myrtle taas on räätälin tytär, joka on perinyt isänsä ompelutaidon. Kun Sylvian isosiskon tanssiaispuku osoittautuu katastrofiksi, päättävät tytöt yhdistää voimansa.