Hyppää sisältöön

Maaliskuun kirjavinkit

Kuutti, Maria: Roope, Make ja lusikkatesti

Roope, Make ja lusikkatesti kuvaa humoristisesti ja samaistuttavasti nuoren pojan elämää ja ongelmia – niin vauhdikkaita kommelluksia kuin kaverisuhteiden kiemuroita. Uuden kirjasarjan avausteoksessa on runsas kuvitus, ja osa luvuista on kerrottu sarjakuvan keinoin. 

 Kuutosluokkalainen Roope haaveilee moposta, johon on säästänyt rahaa jo monta vuotta. Vihdoinkin hän on saamassa sellaisen – jos vain kerää koulusta tarpeeksi positiivisia Wilma-merkintöjä.

 Valitettavasti Roopen paras kaveri Make on hivenen ylivilkas ja saa Roopen mukaansa erilaisiin hölmöilyihin, joiden seuraukset pöllähtävät välillä sananmukaisesti omalle naamalle. Miten mopohaaveen käy? 

 Mopon odotuksen ohessa Roope ja Make yrittävät keksiä keinon, jolla voisivat välttää paljon pelätyn lusikkatestin. Kun asiat mutkistuvat, onneksi on edes salibandy, jossa kaikki murheet unohtuvat. Mutta miten käy, kun ystävyys joutuu koetukselle ja pojat päätyvät jopa rehtorin puheille? 

Salmi, Veera: Oboin kirja

Huikea romaani maailmasta, josta lukutaito on hävitetty, ja pojasta, joka ei usko tarinoihin.

13-vuotias Oboi on karannut etsimään entistä kotitaloaan. Hän päätyy katastrofin kärsineeseen kummalliseen kaupunkiin, jossa kukaan ei osaa lukea. Ihmisten toimia ohjaa kämmeneen kytketyn laitteen kautta salaperäinen Wanda, joka kertoo heille kaiken, mitä heidän pitää tietää ja tehdä. Kirpputorilla Oboi törmää naiseen, joka antaa hänelle kirjan. Naisen mukaan kirja voi muuttaa kaiken ja auttaa löytämään sen minkä Oboi luuli kadonneen ikuisesti. Ja yhtäkkiä tarinoita inhoava Oboi saakin huomata, että hänestä on tullut tarinan sankari, se orpo poika, jonka pitää pelastaa koko maailma.

 Laajarinne, Jukka: Isien paluu

Yhdeksäs luokka on päättymässä ja elämä edessä. Emmalle ja hänen ystävilleen se merkitsee paitsi vapautta myös tutun ja turvallisen loppua.

Koulun kevätnäytelmän roolijaossa Emmasta tulee pahaenteisen velhokuninkaan alamainen. Keltatakkista hallitsijaa esittää Karim, joka ottaa roolinsa pelottavan tosissaan. Pian näytelmä kurkottaa lonkeroitaan harjoitussalin ulkopuolelle.

Samaan aikaan toisella puolella maailmaa vankileiriltä pakenee mies. Hän matkaa myrskyävien merten ja mystisten vaarojen läpi kohti pohjoista. Miehellä on mukanaan mittaamattoman arvokas aarre, jonka salaisuuden tuntee vain hän itse.

Ihmiskohtalot punoutuvat yhteen, naamiot riisutaan ja totuus paljastuu.

Isien paluu on itsenäinen jatko-osa Hurmeen maku -romaanille. Perinteikkääseen tyyliin kerrottu tarina on kunnianosoitus goottilaiselle kauhulle ja romantiikan ajan seikkailukertomuksille.

Enoranta, Siiri: Maailman tyttäret

Me oltiin enemmän tai vähemmän orpoja, ja me päätettiin enemmän tai vähemmän pelastaa maailma.

Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida.

Heitä on viisi ja he tapaavat Sopusointu-leirillä yksinäisille. Vaikka luonto on alkanut elpyä ja ihmiset ovat vihdoin yhdenvertaisia, jokainen tytöistä on kohdannut surua omassa elämässään. Lisäksi esiäidin muistot maailmanlopun partaalta heittävät varjonsa heidän ylleen. Joselinan veli on kuollut salaperäisten konehyönteisten hyökkäyksessä, ja tytöt lähtevät yhdessä selvittämään niiden arvoitusta. Mysteeri vie heidät taistellen ja tanssien läpi Maailmankodin ihmeiden – ja lopulta matka saattaa olla perille pääsyä tärkeämpää. Teos on kangastus seikkailuromaanista, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta.