Hyppää sisältöön

Lukemista joululomalle!

Arcanjo, J.J.: Varkaiden akatemia

”Tämä on siis koulu rikollisille.” Se oli tarkoitettu kysymykseksi mutta kuulosti pikemminkin syytökseltä.
”Tämä on paljon enemmän,” Caspian vastasi … ”Tämä on koti unohdetuille, turvapaikka eksyneille ja kyllä, täällä koulutetaan myös tulevaisuuden mahtavimpia konnia.”
Gabriel on kasvanut isoäitinsä hoivissa siitä saakka, kun hänen vanhempansa katosivat kauan sitten. Hän hankkii osan heidän elannostaan taskuvarkauksilla. Eräänä päivänä hän varastaa lompakon, joka on tyhjä lukuun ottamatta lappua, jossa lukee: ”Sinä olet hyvä. Minä olen parempi”, ja osoite. Osoitteesta Gabriel löytää Crookhavenin ja ystävystyy rehtorin tyttären Penelopen, lyömättömien hakkerikaksosten Aden ja Eden sekä varjokiipeilijä Amiran kanssa.
Koulun vanhempia oppilaita alkaa kadota ja Gabriel ystävineen saa vihiä, että se liittyy Nimettömiin, koulun periaatteet hylänneeseen joukkoon. Kun arvoitus ratkeaa, totuus löytyy lähempää kuin Gabriel osasi kuvitellakaan.
Varkaiden akatemia on uuden huikean jännittävän Crookhaven-sarjan ensimmäinen osa.

Parvela, Timo: Melkein mahdoton tehtävä – Merkitty lapsi

Parvelan koukuttava ja synkeän roalddahlmaisen huumorin ryydittämä uusi mysteerisarja vie lukijan maailman kiinnostavimman kysymyksen äärelle: kuka minä oikeasti olen?

Elias on tullut hirveän Paula-tädin luo vauvana pyykkikassissa eikä hänellä 12-vuotiaanakaan ole muuta vihjettä syntyperästään kuin nilkkaan tatuoitu tähtikuvio. Tapahtumat käynnistyvät, kun Elias löytää kaatopaikalta kännykän, jonka viesteissä on perhekuva – ja perheen vauvan nilkassa on tutun näköinen tähti. Kun kännykkä lähettää Eliakselle mahdottomalta kuulostavan tehtävän, hän ei voi kieltäytyä. Saisiko hän vihdoin tietää vastauksen kaikkeen tärkeimpään kysymykseensä? Melkein mahdoton tehtävä on mysteerisarja, joka nappaa lukijan pihteihinsä eikä päästä irti ennen kuin ollaan perillä.

Valmu, L.K.: Osaston tähti

Sairaalan jännittävään maailmaan sijoittuva tarina ystävyydestä, joka ei katso aikaa eikä paikkaa.

11-vuotias Lilja joutuu joulun alla sairaalaan. Taitoluistelutreenit, pianotunnit ja harrastuskaverit jäävät hetkeksi sivuun. Sen sijaan Lilja tutustuu sairaalassa huonetoveriinsa, reippaaseen somalityttöön Asiaan sekä Samiin ja Roopeen, joista on tullut erottamattomat kaverukset aiempien sairaalajaksojen aikana.

Aina seikkailuihin valmis huuliveikko Roope houkuttelee ystävänsäkin mukaan yltiöpäisille ja enemmän tai vähemmän kielletyille retkille sairaalan sokkeloihin. Kun Lilja pääsee jouluksi kotiin, hänen koko tulevaisuutensa tuntuu muuttuneen.

Meresmaa, J.S: Kerberos

Kerberos on nuorista kertova säeromaani, joka kuohuu kaipuuta ja kipua, mutta hehkuu myös elämän lämpöä.
Tuukka on aloittanut geotieteiden opiskelun yliopistossa ja käy terapiassa masennuksen vuoksi – saman sairauden, joka on vienyt häneltä äidin ja muistot tästä. Black metal raikuu usein kuulokkeissa, sillä Tuukan tyttöystävän Iinan tyttöystävä Sara on muuttanut samaan asuntoon, eikä kahden vastarakastuneen tytön kanssa elämisestä puutu ääntä saati käänteitä. Elämän kolhima mutta läheisyyden voimistama kolmikko elää polyamorisessa suhteessa keskenään.
Syksyn turbulenssien jälkeen trio odottaa tulevaa joululomaa innolla. Vihdoin aikaa löhötä yhdessä leffojen ja sarjojen äärellä! Sitten naapurissa alkaa haukkua salamyhkäinen koira, jota kukaan ei ole nähnyt, ja kun joulu koittaa, paljastuu yllätyksiä muualtakin kuin lahjakääreiden sisältä.

Rasi-Koskinen, Marisha: Pudonneet

Finlandia-voittajan mestarillinen, kerros kerrokselta aukeava romaani

Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen.

Kadun nimi on Turnaround ja se näyttää aivan tavalliselta englantilaiselta pikkukadulta. Viimeisessä talossa tapahtunut onnettomuus on kuitenkin sysännyt liikkeelle asioita, joita ei voi pysäyttää. Teini-ikäinen Ian asuu yksin ja tekee konemusiikkia. Suomeen adoptoitu Elias perii kadulta talon biologiselta isältään ja unelmoi täydellisen roolipelin kehittämisestä. Kun samalle kadulle ilmaantuu salaperäinen hupparipäinen K, nuorten kohtalot kietoutuvat toisiinsa yllättävällä tavalla. Marisha Rasi-Koskinen on jälleen punonut todellisuuden arvoitusta pohtivan nuortenromaanin, jonka tiheä tunnelma vie lukijan mukanaan.

Joululomavinkit kokosi Kati kirjastosta.