Koskista maailmalle

LIFE LESSONS

Olen joutunut vähän venyttämään blogini julkaisuajankohtaa myöhemmäksi ihan vaan siitä syystä, että ei ole ollut paljoa mistä kirjoittaa. Neljännen päivän jälkeen ihmiset olivat loppuviikon lomilla ja niin olimme mekin. Seuraavana päivänä kävimme katsomassa ulkoilmaelokuvan, mikä on kuulemma hyvin yleistä Washingtonin alueella. Leffa oli National Treasure, jonka pääosaa näytteli Nicolas Cage. Itsessään leffa oli viihdyttävä, mutta en menisi katsomaan sitä muuten vaan normaaliin elokuvateatteriin. 2,5/5

Aurinko ja Atlantin valtameri

Perjantaina lähdimme viettämään hostperheeni kanssa lyhyttä viikonloppulomaa New Jersey:iin Long Beach Island:lle. Saari on nimensä veroinen, sillä rannan pituus on 18 mailia, elikkä 28,8 kilometriä. Oli kylmin viikonloppu tähän mennessä. Lämpötilat laskivat jopa +26 asteeseen. (vähän pitää kiusata Suomessa olevia) Edellisenä päivänä oli ollut juuri suuri ukkosmyrsky, joka oli tuonut kaiken kylmän veden pintaan, joten meressä ei pystynyt olemaan kauan.

Seuraavana päivänä sekä ilma että merikin lämpeni hiukan ja pystyimme nauttimaan kokonaisesta rantapäivästä. Vietimme rannalla jonkin aikaa. Luimme kirjoja, hypimme aalloissa ja otimme aurinkoa. Kaiken tämän jälkeen päätimme peseytyä ja lähteä minigolffaamaan. Rakastan minigolffia! Oli loistava viikonloppuloma.

Back to the school

Maanantaina pääsimme vierailemaan American Universityssa. Erittäin hieno ja moderni yliopisto. Siellä meille pidettiin kunnon esitelmät yliopiston hienouksista ja annettiin oppaita miten ja mihin hakeutua. Tuntui vähän turhauttavalta. Arvostan ihan uudella tavalla Suomen ilmaista koulutusjärjestelmää yliopistoihin saakka, sillä tämä kyseinen yliopisto otti 65 000 dollarin lukuvuosimaksun.

Meille esittelykierrosta pitänyt opiskeli mainosti hyvinkin paljon erilaisia klubeja ja kerhoja, mihin pystyisi osallistumaan, jos tulisi tähän yliopistoon. Se on ollut ainakin itselleni jännä huomata, kuinka koulukeskeistä kaikki kerhotoiminta on. Pelasit sitten futista, amerikkalaista jalkapalloa, lätkää tai koripalloa, kuuluit aina koulun joukkueeseen. Taide- ja musiikkikerhot koulunkautta, niinkuin väittely- ja tavauskerhotkin. Se on jännä ero suomalaisten ja amerikkalaisten koulujen välillä. Ei meillä ole paljon mitään koulukeskeistä kerhotoimintaa. Jotkut pitää siitä, jotkut ei.

Vakavien asioiden äärellä

Keskiviikkona pääsimme käymään museossa, jota olin pitkään odottanut. Holocaust Memorial Museum, käsittelee yhtä maailman kauheimmista ihmisoikeusrikkomuksista. Museo rakennuksena oli hieno ja uudehko. Ilmapiiri museossa oli erittäin hiljainen, vaikka väkeä oli tupa täynnä. Kuva- ja videomateriaali sai vahvimmankin körmyn kananlihalle. Näytteillä oli vankien vaatteita, kenkiä, omaisuutta ja kuvia. Hirvittävimpiä olivat kuvat, jossa amerikkalaiset olivat juuri löytäneet poltettujen ihmisten kärventyneet ruumiit. Joukossa oli niin lapsia kuin aikuisiakin.

Musta tuntuu, että meillä Suomessa opetetaan historia kyllä hyvin ja tarkasti. Niinkuin yksi ryhmäläisemme sanoi, että museo ei niinkään tuonut meille uutta tietoa holokaustista, vaan tarkensi ja syvensi jo niitä asioita, jotka jo tiesimme. Pysykää hereillä siellä histoian tunneilla.

Trumpilla kyläilemässä

Tämä oli kanssa yksi matkan odotetuimmista asioista, nimittäin Valkoinen talo. Yhdysvaltain presidentin virka-asunto. Tämä on se paikka, mihin kaikki yrittävät hyökätä amerikkalaisissa elokuvissa. Siltä se vähän vaikuttikin hieman, kun katsoi vartioiden aseistusta. He olivat valmiina kaikkeen. Jonotus itse taloon kesti jotakuinkin puolitoista tuntia. Ei ollut kovinkaan mukavaa. Kolmien turvatarkastusten läpi ja sitten vasta pääsit alueelle.

Itse talo on hieno, mutta ei mikään ihmeellinen. Kierroksella olijoille on osoitettu tietyt paikat missä saavat liikkua ja niitä tiloja ei ole hirveästi. Muutama koristeltu huone ja se oli sitten siinä. Talon kiertämiseen kului meillä ainoastaan puolet jonotusajasta, mikä ei nyt ollut sinänsä sen väärti. No, ainakin voin sanoa, että olen käynyt Valkoisessa talossa.

Vakavien asioiden äärellä pt.2

Valkoisen talon jälkeen kävimme syömässä ja ystäväni kysyi lähtisinkö hänen kanssaan African American History and Culture museoon, sillä hänellä oli sinne liput hommattu. Päätin lähteä, sillä jo itse lippujen hankkiminen on vaikeaa. Muutamat ryhmäläisemme oli jo aiemmin saanut kulutettua tässä museossa kuusi tuntia ja päässeet vasta puoleen väliin. Halusimme käydä museo nopeasti lävitse, sillä olimme väsyneitä jo valmiiksi. Kun olimme vasta päässeet yhden kerroksen läpi puolessatoista tunnissa, tajusimme, ettei sitä kovin nopeasti käydäkkään läpi.

Museo oli aivan uskomattoman hieno. Afrikanamerikkalaisten historiaa orjakaupasta nykypäivään. Museossa oli hienosti esillä eri vaikuttajien, artistien ja urheilijoiden tavaroita, esineitä ja vaatteita. Hienoja patsaita, tauluja ja videoita. Uskon oppineeni paljon historiasta ja toivon, että jos sinulla on joskus mahdollisuus käydä siellä, niin käyt. Museo on ilmainen ja opettaa erittäin paljon myös sellaista mitä koulukirjat ei.

Museo todella avasi silmäni sille, kuinka syvälle amerikkalaisuuteen ”rotu”- merkityksenä on juurtunut. Valitettavasti nykypäivänäkään emme ole päässeet rasismista ylitse. Se on vakava aihe, josta ei aina välttämättä uskalleta keskustella. Eräänlainen tabu, joka pitäisi kitkeä kokonaan.

Koska en halua lopettaa blogiani liian vakavasti, voin kai taas mainostaa tätä kaupunkia. Kolme viikkoa täällä olleena voin sanoa, etten ole nähnyt vielä puoliakaan ja silti olen nähnyt häkeltyäkseni. Aivan ihana kesäkaupunki, jossa riittää kaikille jotakin. Lenkkeilijöille National Mall on upea juostava, kun taas elokuvien ystäville löytyy tarjontaa niin perinteisistä teattereista, kuin ulkoilmateattereistakin. Vaikka New York onkin houkutteleva shoppailukaupunki ja mielenkiintoisa kaupunkilomakohde, ei Washington häviä minun silmissäni ollenkaan.