Hyppää sisältöön

Keväällä ilmestyviä nuorten kirjoja!

Katherine Webber: Kruunun tyttäret. 1. osa

Kaksi syntymässä erotettua siskoa. Kaksi täysin erilaista maailmaa. Yksi kuningatar. 17-vuotias Wren Greenrock on aina tiennyt, että jonakin päivänä hän tulisi viemään identtisen kaksoissisarensa paikan kuninkaanlinnassa. Häntä on lapsesta saakka koulutettu kostamaan vanhempiensa murha, ja hän on valmis mihin tahansa noustakseen valtaan ja suojellakseen noitayhteisöään. Noitia vihaava prinsessa Rose Valhart taas tietää, että vallan mukana tulee suuri vastuu, johon kuuluu myös järjestetty avioliitto brutaalin maan prinssin kanssa. maailma hänen palatsinsa ulkopuolella on kuitenkin vaarallinen ja arvaamaton, ja paljon villimpi kuin Rose on ikinä voinut kuvitellakaan…

Rosen kruunajaisten lähestyessä Wren ja Rose sotkeutuvat valheiden verkkoon, joka voi tuhota kaiken, mitä he rakastavat. Kummasta heistä tulee kuningatar, jolla on valta muuttaa kuningaskunnan tulevaisuus ikuisiksi ajoiksi? Kruunun tyttäret on ensimmäinen osa uutta henkeäsalpaavaa sarjaa, joka on täynnä seikkailua, juonittelua ja romantiikkaa.

Ilmestyy helmikuussa 2023.

Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

Pidä ystävät lähelläsi… ja salaisuutesi ominasi. Aloitteleva true crime -toimittaja palaa entiseen kouluunsa ja alkaa tutkia vanhaa murhatapausta.

Neljä vuotta sitten Brynn Gallagherin koulun suosituin opettaja murhattiin. Tapauksen saamasta julkisuudesta huolimatta tekijää ei koskaan löydetty. Nyt Brynn palaa vanhaan kouluunsa ja on päättänyt saada selville, miksi opettaja Larkin murhattiin. Hän on saanut harjoittelupaikan true crime -podcastin taustatoimittajana ja saa huomata, että totuutta etsii moni taho, osa mitä raadollisimmin keinoin.

McManusin esikoisteoksesta Yksi meistä valehtelee on tehty myös Netflix-sarja.

Ilmestyy maaliskuussa 2023.

Jack Meggitt-Phillips: Hirviön paluu

Riemastuttava sarja reipashenkisestä Helmikistä, tinktuuran voimalla vuosisatoja eläneestä Ebenezeristä ja toiveita toteuttavasta mutta vaarallisesta hirviöstä saa jatkoa kolmannessa kirjassa.

Hirviö piti Ebenezer Pinsetiä otteessaan 511 vuotta ja yritti kahteen otteeseen syödä Helmikin, mutta nyt se on visusti telkien takana… tai oli. Ystävystemme yllätykseksi maailman inhottavin olio on taas vapaana ja se on palannut Ebenezerin ullakolle. Mutta hirviöpä ei ole enää entinen itsensä – se kujertelee kaikille ja puklaa upeita lahjoja naapureille. Onko hirviö voinut oikeasti muuttua… ööh, kiltiksi?

Ilmestyy maaliskuussa 2023.

Mika Tolvanen: Luokkakuva – Suomituben sisäpiirissä

Suomen suurimpien YouTube-tähtien muistelut yksissä kansissa!

Isoja egoja, jättituloja ja oman nuoruuden menetystä. 42 räjähtävän rehellistä keskustelua kotimaisten huipputubettajien ja heidän sisäpiirissään toimivien taustavaikuttajien kanssa.

Teos kokoaa ensimmäistä kertaa yksien kansien väliin yli neljänkymmenen kotimaisen tähtitubettajan sekä heidän kanssaan työskennelleiden managereiden ja taustavaikuttajien muistelut tämän uuden nuorisokulttuurin synnystä Suomessa, yhden sukupolven noususta kotivideoillaan koko kansakunnan tietoisuuteen.
Muistojaan jakavat mm. Lakko, Mmiisas, Niko ja Santtu, Paqpa, Justimuksen kolmikko, Veronica Verho, ZoneVD, Nelli Orell, Biisonimafia, Pernilla Böckerman, Hydraulic Press Channel ja monta muuta huippunimeä YouTube-maailmasta.

Kirjavinkit kokosi Minna kirjastosta.