Hyppää sisältöön

Helmikuun kirjavinkit

Satu Heimonen: Soinnut solmussa

Tummia ihmishahmoja, punaisella taustalla nuottiviivastoa

Nuoriso-orkesterissa sävelet eivät aina soi yhteen. Joskus tuntuu, että melodioita on yhtä monta kuin soittajiakin. Musiikki paitsi yhdistää myös repii erilleen – usein yllättävillä tavoilla.

Linnapadon jousiorkesterin harjoitustahti tiivistyy, sillä lukukauden lopussa valitaan kymmenen soittajan porukka musiikkileirille Itävaltaan. Toisille matka olisi unelmien täyttymys, kun taas toiset kapinoivat koko harrastusta vastaan. Vaikka musiikki yhdistää yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria, jokaisella heistä on myös omat salaisuutensa. Kun orkesterin elämää katsotaan vuorotellen eri soittajien näkökulmasta, kokonaiskuvasta tulee jotain aivan muuta kuin ensivilkaisulla vaikutti.

Mihin omalaatuinen konserttimestari Anttoni katoaa tauoilla? Ketä alttoviulisti Inkeri tapaa öisin? Entä vihaako räppiin hurahtanut Jim tosiaan klassista musiikkia?

Orkesterilaisten ystävyyssuhteita koetellaan, ja ilmassa on niin ihastusta, kapinaa, riitasointuja kuin soittamisen iloakin. Yhteinen matka muuttaa jokaista, ja syksyllä kaikki on toisin.

Lue lisää kirjailijan blogista: http://hupsuja.blogspot.com/2020/11/arvotaan-soinnut-solmussa-nuortenkirja.html

Päivi Lukkarila: Kuinka saavutetaan zanshin

Piirroskuva pojasta, jolla on kuulokkeet korvissa

Seitsemäsluokkalainen Arsi pelaa tiiminsä kanssa CS: GO:ta ja haaveilee ammattilaispelaajan urasta. Arsin äidin mielestä e-urheilu ei ole oikeaa urheilua, joten hän vaatii poikaansa aloittamaan liikuntaharrastuksen. Kun Korsto, luokan suosituin poika, nolaa Arsin koko koulun ja etenkin ihanan Pupun silmissä, Arsi päättää antaa Korstolle opetuksen. Kun hän saa vielä vihiä, että hänen isänsä, josta äiti ei ole koskaan kertonut hiiskaustakaan, saattaisi olla karateka, on lajivalintakin selvä. Arsi ilmoittautuu karaten alkeiskurssille tarkoituksenaan höykyttää Korstoa oikein kunnolla.

Eräänä päivänä Arsille tarjoutuu mahdollisuus kostaa Korstolle, muttei aivan niin kuin hän on kuvitellut. Ja sitten kaikki menee yllättävällä tavalla pieleen.

Kuinka saavutetaan zanshin käsittelee koulukiusaamista, murrosikää ja isättömyyttä nuoren näkökulmasta, raikkaalla tavalla ja huumoria unohtamatta.

Päivi Lukkarila on tamperelainen lasten- ja nuortenkirjailija ja suomi toisena kielenä -opettaja. Kuinka saavutetaan zanshin on hänen kuudestoista romaaninsa.

Lue lisää Lukemosta: https://lukemo.fi/kirjavinkit/nuortenkirjoissa-harrastetaan/

Synkkä, sinimusta piirroskuva metsästä, jossa näkyy hirviö, kultasarvinen hirvi sekä jousella ampuva ihminen

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet


Vaaroja kuhiseva Silkkomaa vei Ilveksen vanhemmat. Hän haluaisi lähteä selvittämään näiden kohtaloa ystävänsä Västäräkin kanssa. Kun metsästä löytyy kuollut kyläläinen ja sitten muukalainen nimeltä Aino, Ilves huomaa tilaisuutensa tulleen. Ainoa ajetaan takaa ja hän on pakenemassa Silkkomaahan, joten Ilves lähtee mukaan, vaikka Ainolla onkin hopeiset hiukset ja salaperäisiä valoja ihon alla. Mutta mikä uhkaa nuoria eniten: takaa-ajajat, Silkkomaan hirviöt vai ehkä Aino itse?

Kirjailija kertoo kirjastaan YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=RF_1Z4hD2qs

Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Tumma piirroskuva, jossa valkoinen susi, synkkä linna, vuoristo ja kasveja

Kaunis historiallinen fantasiaromaani esikoistekijältä

16-vuotias Kainu joutuu luopumaan entisestä elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan, kun hänelle lankeaa suuren tietäjän rooli. Muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva seikkailu kertoo koskettavasti nuoren aikuisen oman paikan etsimisestä ja löytämisestä.

Keskikesän yöttömänä yönä Kainu seisoo punamultakehien reunalla. Nuoret tytöt löytävät riitissä paikkansa emännyyden, äitiyden tai käsityöläisyyden kehistä. Sisimpänä on viisi tietiän kehää, joista voimallisimpaan kukaan ei ole päässyt satoihin vuosiin. Kun Kainu astuu keskimmäiseen kehään, hänen osakseen lankeaa suuri tehtävä – eikä hän ole enää sama. Kainu joutuu lähtemään hurjalle ja pitkälle matkalle, jonka aikana hänen on myös selvitettävä, kuka hän itse on.

Lue lisää Lastenkirjahylly-blogista: https://lastenkirjahylly.blogspot.com/2020/09/maailma-muuttuu-nakemalla.html