VIIMEISIÄ VIEDÄÄN
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös matkani Amerikkaan on loppumaisillaan. Kuusi viikkoa meni ohitse tuosta noin vaan. Alussa sitä ajatteli, että nuo viimeiset päivät ovat niin kaukana, kunnes ne iskivät päin naamaa. Samalla sitä tajusi, että kyllä se kesälomakin on lyhyt, jos on paljon tekemistä. Jos vaan hengailee himassa katsomassa Netflixiä koko kesän, kesästä tulee kyllä liian pitkä.
Mutta mitäs noina viimeisinä päivinä oikein tapahtui? Vastauksena voisin sanoa, että paljon ja kaikkea.
Amerikka, aseiden luvattu maa
Pääsimme käymään Amerikan, ehkä koko maailman, suurimman maanpuolustus-, ilmavoima- ja avaruusteknologiaa valmistavan yrityksen pääkonttorissa. Lockheed-Martin työllistää noin 100 000 työntekijää, joista noin 49 000 on eri alojen tiedemiehiä. Suurimmat asiakkaat ovat Yhdysvallat (yllätys) ja Saudi-Arabia. Tietäjät tietää, että tämä yritys on rakentanut muun muassa Hubble-teleskoopin. Tuli itselleni yllätyksenä.
Lockheed-Martin on mukana kilpailussa Suomen seuraavasta hävittäjäostosta mallillaan F-35B. Tämä näkyi erittäin paljon siinä, miten he käyttäytyivät meitä kohtaan. Tarjosivat lounaan meille, sekä jakoivat lippiksiä ja pinnejä, joissa on hävittäjä ja Suomen lippu. Se kuinka he halusivat näyttää hyvältä Suomea kohtaan tuli selville siinä, kun meidän esittelijä ja kierroksen vetäjä oli henkilö, joka vastaa kaikista Eurooppaan, myös Suomeen, tehtävistä kaupoista. Hän oli siis aika vaikutusvaltainen henkilö.
Vierailumme kesti jonkin aikaa. Ensin katselimme malleja heidän rakentamistaan lentokoneista ja satelliiteista. Sitten oli lounas ja aikaa esittää kysymyksiä tälle edellä mainitulle henkilölle. Tämän jälkeen menimme tutustumaan hieman enemmän näihin F-35 A, B ja C malleihin. Pääsimme jopa lentään yhtä aidossa nokassa ja simulaattorissa. Se oli hienoa. Loppuaika meille esiteltiinkin yrityksen avaruuspuolta. Sekin oli todella mielenkiintoisaa kuultavaa. Kuinka he rakentavat kaikenlaisia satelliitteja niin vakoilutarkoituksiin, kuin ilmakehän mittauksiin.
New York, New York
Yksi elämäni kiireellisimmistä päivistä. Aamu alkaa 5.00 herätyksellä. Pitää ehtiä tekemään aamutoimet ja silittää paita. Sitten aamupala mukaan ja kohti Union Stationia. Junalla olemme vähän aamukuuden jälkeen. Matka Washingtonista New Yorkiin kestää noin kolme ja puoli tuntia. Matkanteko junalla oli rattosaa. Meidän kanssamme samassa vaunussa olleet kanssamatkustajat varmaan hiukan ihmettelivät viittä teini-ikäistä, outoa kieltä puhuvaa ja hiukan kovaäänistä suomalaislaumaa. Mutta ainakin meillä oli hauskaa.
Saavuttuamme Penn Stationille New Yorkiin, suuntasimme ensin Time Square:lle, josta nyt tietysti pitää ottaa muutama kuva Instagramiin. Tämän jälkeen otimme metron Central Parkiin. New Yorkin metroverkosto on kyllä kokemus itsessään. 1. Se ei ole verkosto, vaan kauhea määrä itsenäisiä linjoja. 2. Sielä on sitten niin turkasen kuuma. 3. Sielä juoksentelee rottia! Eikä muuten ole mitään pieniä.
Central Parkilta kävelimme sitten Apple-storen ja Trump Towerin (kyllä se on nykyään nähtävyys) kautta syömään lounasta. Amerikkalaiseen tapaan hampurilaisia. Syömisen jälkeen kävelimme Rockefeller Centerille, josta otimme Uberin kohti YK:ta. Jälkeen päin ajatellen Uber ei ole nopein matkustusmuoto New Yorkissa.
Pääsimme kutsuvieraina vierailemaan YK:ssa, kiitos yhden meidän ryhmäläisen, joka jaksoi ottaa yhteyttä Suomen delegaatioon YK:ssa. YK:n rakennus sijaitsee aivan East Riverin rannalla ja on todella hieno rakennuksenakin. Meidät vietiin erilaisiin istuntosaleihin ja saimme kuulla minkälaista työskentely YK:ssa on. Meitä ohjasi nuori suomalainen harjoittelija ja hän oli todella kiinnostunut työstään ja suositteli ehdottomasti harjoittelijan hommia YK:ssa.
YK:n jälkeen lähdimme kulkemaan kohti lauttasatamaa. New Yorkista kulkee ilmainen lautta Manhattanin saarelta pois, mitä työmatkalaiset käyttää. Kun turistit tajusivat, että lautta menee läheltä vapaudenpatsasta ja on ilmainen, voitte uskoa, että tungosta oli. Menimme lautalla päätepisteeseen juoksimme lähtöterminaaliin ja lähdimme seuraavalla lautalla takaisin.
Tämän jälkeen etenimme pikku Italian ja China Townin kautta Wall Streetille. Sieltä sitten 9/11 muistomerkeille. Liikuttavathan ne. Kohteenamme oli kuitenkin vieressä sijaitseva One World Observatory. One World Observatory on läntisen pallonpuoliskon korkein rakennus sen 417 metrin kattokorkeudellaan. Sieltä katsottuna Empire State Building on aivan kääpiömäinen.
Sieltä suuntasimmekin takaisin Penn Stationille, söimme ja lähdimme junalla takaisin kohti Washingtonia. Jos minun pitäisi verrata näitä kahta kaupunkia, vaikka että kummassa mieluummin asuisin niin ottaisin DC:n helposti. Siistimpi, helpompi liikkua paikasta toiseen ja olo on turvallisempi, kun liikkuu ulkona. Minulle New York on vain kaupunki, johon on ängetty paljon korkeita rakennuksia tiiviisti erittäin pieneen tilaan. Jotkut tykkää, toiset eivät.
Goodbye America, Hello Finland
Oli surullista lähteä Washingtonista varsinkin, kun oli yhtä ihana isäntäperhe kuin minulla. Siinä heippoja sanoessa vähän yks sun toinenkin itki ja tunteet olivat pinnassa. Tulen pitämään heidän kanssaan yhteyttä ja toivon pääseväni vierailemaan heidän luonaan uudestaankin.
Ensimmäinen lentomme Washingtonista Kööpenhaminaan lähti viideltä iltapäivällä Washingtonin aikaa ja saapui aamu seitsemältä Kööpenhaminan aikaa, joten käytännössä skippasimme yhden kokonaisen yön. Jatkolento Helsinkiin kesti noin tunti ja vartti. Laskeuduttuamme ihanalle Helsinki-Vantaan lentokentälle nappasimme laukut hyvästelimme toisemme ja lähdimme tapamaan perheitämme. Näin tämä elämäni hienoin matka oli tullut päätökseensä.
Päälimmäinen asia minkä opin matkan aikana on ,että tartu mahdollisuuksiin. Jos sinulla on halua ja motivaatiota jotain tiettyä asiaa kohtaan, tee kaikkesi sen eteen. Ilman mahdollisuuksiin tarttumista en olisi viettänyt tätä kesää Amerikassa enkä olisi saanut niin montaa uutta hyvää ystävävää, mahtavaa kokemusta. Vaikka todennäköisyys olisikin sinua vastaan, sielä on kuitenkin mahdollisuus, jonka eteen tehdä töitä.
Haluaisin kiittää kaikkia teitä, jotka olette lukeneet blogejani, sillä näitä on ollu suuri ilo kirjoittaa. Tällä tavalla pystyn myös itse muistelemaan ja uudelleen elämään mahtavat hetket. Kiitos myös Valkeakosken nuorisotoimelle, joka antoi minulle alustan kirjoittaa blogiani.
Suuret kiitokset myös teille kaikille, jotka olitte osasyy siihen, että kesästäni tuli niin mahtava, kuin se oli. Toiset suomalaiset vaihto-oppilaat, isäntäperhe ja ohjelmakoordinaattori (viimeisimmät tuskin lukevat suomea). Uskon ja toivon, että me kesän vaihto-oppilaat tulemme pitämään yhteyttä vielä pitkään.
Yhteisesti vielä kaikille: Kiitos tästä kesästä!
Blogin kirjoitti:
Vihtori Nurminen