LEPOA JA HAUSKANPITOA
Viikko taukoa takana, joten luulisi, että olisi aivan hirveästi tapahtunut kahden viikon aikana. Ei silti välttämättä. Kun olet viikon rantalomalla, aikataulusi on aika yksipuoleinen. Se on sekä siunaus, että kirous. Enemmän siunaus.
Perjantai 13.
Menimme huvipuistoon. Jee! Hyvä päivävalinta pakko sanoa. Huvipuistoketjun nimi oli Six Flags, ja tämä puisto sijaitsi Marylandin osavaltiossa. Puisto itsessään oli jättimäinen ja sisälsi myös vesipuiston. Pakko myöntää, että hurjimpiin laitteisiin en olisi mennyt ilman pientä ryhmäpainetta. Pelotti nimittäin jotkut laitteet aivan törkeästi. Hurjin laite ei ollut kumminkaan mikään huvipuiston puolelta. Se oli nimittäin vesiliukumäki, jossa sinut laitetaan suljettuun putkeen seisomaan ja sinun altasi vedetään lattia pois. Itse lasku kesti noin kolme sekuntia, mutta ennen lähtöä sydän tykytti. Kaikesta kumminkin selvittiin ja päivä olin aivan mahtava.
KESÄLOMA!
Lauantaina lähdin isäntäperheeni kanssa heidän jokavuotiselle kesälomareissullensa Lewesiin. Lewes on pieni rannikkokaupunki Delawaren osavaltiossa. Hollantilaiset tulivat Delawareen ensimmäisenä ja toivat mukanaan oman kaupunkijärjestelmänsä. Lewesin sanotaan olevan koko Yhdysvaltain ensimmäinen virallinen kaupunki. Hmm… aina oppii jotain uutta.
Rantaloma oli aikataulultaan erittäin yksitoikkoinen, mutta silti todella miellyttävä. Heräät kun haluat, syöt jotain, lähdet rannalle, olet rannalla pitkään, käyt jäätelöllä, syöt illallista ja nukkumaan. Yksinkertaista, mutta rentouttavaa. Ranta oli todella hieno, mutta usein aivan täynnä väkeä. Kyllä sitä sai etsiä itsellensä paikkaa, missä olla rauhassa. Veteen päästyään olikin sitten jo uusi ongelma vastassa. Jalkoja näykkivät ravut. Rehellisyyden nimissä ei niitä montaa ollut, mutta sillain, että joka päivä jotain meidän seuruelaista näykkäsi. Ei tuntunut kivalta.
Rantaloma kesti viikon, mikä oli kyllä aivan tarpeeksi jo säiden suhteen. Lähtöpäivänämme lauantaina alkoi kaatosateet, eivätkä ne ole hellittäneet kirjoituspäivään eli keskiviikkoon mennessä. Joten oli erittäin onnistunut aikataulu.
Back to te school pt. 2
Kävimme tutustumassa Marylandin yliopistoon, joka on paljon massiivisempi niin kooltansa, kuin opiskelijamäärältänsä. Sellainen reipas 38 000 opiskelijaa, eli lähes kaksin kerroin Valkeakosken asukasluku. Ja jos jollakin teistä on vaikea opiskella noin 30 hengen luokissa, miltä tuntuisi luokkahuone, jonne mahtuu juuri ja juuri alta 500 opiskelijaa? Aivan huimat lukemat.
Yliopisto perustettiin juuri ennen sisällissotaa, joten kyseessä on jokseenkin vanha koulu. Uusimmat rakennukset valmistuivat 2006, mutta ulkonäöltään rakennukset ollaan haluttu pitää mahdollisimman samana. Yliopistosta ovat valmistuneet esimerkiksi urheiluvaatemerkki Underarmourin perustaja Kevin Plank, sekä kuuluisan ”The Muppets” – sarjan ja hahmojen luoja Jim Henson.
Organisaatio nimeltä…
Maailmanpankki. Kuulostaa jotenkin tärkeältä, mutta mikä tämä Yhdistyneiden Kansakuntien erityisjärjestö on ja mitä se tekee. Pähkinänkuoressa Maailmanpankki on pankki, joka tukee avuntarpeessa olevia maita lainoilla esimerkiksi infrastruktuurin tai koulutuksen parantamiseen. Auttavat tietyn maan tai alueen ihmisten elämää ja hyvinvointia.
Pääsimme käymään Maailmanpankin pääkonttorilla Washingtonin keskustassa. Rakennus on upea ja amerikkalaiseen tyyliin massiivinen. Tosin täytyy sen ollakin massiivinen, jos siellä työskentelee noin 10 00 henkilöä. Kun kävelee vähän hienommissa vaatteissa keskellä pukumiehiä, alkaa tuntea olevansa vähän isommissa ympyröissä.
Olin itse hämmästynyt kaikesta siitä, mitä Maailmanpankki oikeasti tekee. Tiesin kyllä, että tällainen järjestö on, mutta ei ollut minkään näköistä käsitystä mitä he tekevät. Tutustuimme eriosastoilla työskenteleviin henkilöihin, joista kolme olivat Suomesta. Todella mukavia henkilöitä, jotka nauttivat työstään.
Viiden viikon jälkeen alkaa huomaamaan, kuinka aika on kulunut liian nopeasti. Kesä on lopussa, koulu odottaa nurkan takana, enkä ole ehtinyt näkemään kaikkea mitä Washingtonilla on tarjottavana. Hiukan harmittaa, että matka alkaa olemaan lopussa, mutta kyllä sitä Suomeakin on kaivannut. Vielä viimeinen viikko jäljellä ja katsotaan, mitä se tuo tullessaan.
Blogin kirjoittanut:
Vihtori Nurminen