Valkeakosken vastaanottokeskuksen nuoret

Valkeakosken vastaanottokeskuksen nuoret

Kävimme rohkeiden ja avoimien Nuortenkoski tehotiimiläisten kanssa Alppikadun vastaanottokeskuksessa tutustumassa ja haastattelemassa alaikäisiä turvapaikanhakijoita. He ovat Fahim 16-vuotta Afganistanista ja Rezai 17 -vuotta Afganistanista ja myöhemmin Iranista. Sekä Morr 17-vuotta Gambiasta. Kysyimme heiltä seuraavia asioita:

Mitä mieltä olette Suomesta? Onko suomalaisilla mielestänne joitain outoja tapoja?
Morr: Suomi on kiva maa ja ystävällisiä ihmisiä. En ole tottunut näin kylmään ja ihmiset ovat hieman hiljaisempia verrattuna kotimaan ihmisiin. Fahim: Olen asiasta samaa mieltä kuin Morr. Rezai: Samaa mieltä ja outoa ettei aurinkoa näy. (Kesää odotellessa siis)

Pojat kertoivat myös kättelyn ja silmiin katsomisen olevan erilaista kuin heidän kotimaassaan, heidän kulttuurissaan naiset eivät katso miehiä silmiin.

Kerro kotimaastasi. Mitä eroa on Suomella ja kotimaallanne?
Morr: Gambiassa asutaan isoissa perheissä, siellä on muslimikulttuuri, metsä ja luonto ovat erilaisia kuin Suomessa (täällä ei esimerkiksi kävele leijonia vastaan). Kävin yksityistä kristittyä koulua, jossa tytöille ja pojille oli omat puolensa koulussa.

Rezai & Fahim: Tytöt käyttävät huiveja (hijab) eivätkä käy koulussa Afganistanissa, pojat menevät töihin 7-vuotiaana. Joissakin kaupungeissa joutui lahjomaan, että sai käydä koulua. Koulussa ei ollut myöskään turvallista käydä, ystäväni lähti aamulla kouluun eikä palannut koskaan…

Mitä pidät suomalaisesta ruuasta ja mikä on lempiruokanne?
Morr: Suomalainen ruoka on erilaista, mutta hyvää. Kotimaassa ruoka tuotettiin lähellä ja itse. Hänen lempiruokaansa on Jollof Rice (länsiafrikkalainen perinneruoka, jota kävimme myöhemmin syömässä vastaanottokeskuksessa, hyvää oli!).

Fahim: Makaroni on lempiruokaani.

Rezai: Kotimaani ruokaan verrattuna suomalainen ruoka on mautonta, omassa maassani käytetään mausteita paljon enemmän. Lempiruokaani on kebab ranskalaisilla.

Onko suomen kieltä vaikea oppia?
Fahim: Suomen kieli on vaikeaa, luulin aluksi että englanti on vaikeaa mutta suomi olikin vaikeampaa!

Morr: Vaikeaa, hyvin erilaista kuin esim. englanti.

Kaikki olivat sitä mieltä, että suomalaiset puhuvat nopeasti. 
 

Mitä harrastatte?
Morr: Jalkapallo, koripallo, beachvolley.

Rezai: Harrastan karatea, jossa minulla on musta vyö.

Fahim: Tykkään pelata jalkapalloa.

 

Osaatteko ajaa mopolla?

Kaikki osaavat. J
 

Kuka on lempilaulajanne?

Morr: Youssou Ndour Gambiasta.

Rezai: Inna.

Fahim: Eminem.

 

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

Morr: Haluan koulutuksen IT –alalle.

Fahim: Haluan jatkaa peruskoulua ja toiveammattini on opettaja

Rezai: Haluan lääkäriksi

Haastattelijat:  Noora Kuosmanen, Mikko Hintikka, Anni Lappeteläinen, Sofia Tainio ja Elena Setälä