Poimintoja kevään 2020 kirjauutuuksista

Elina ja Sofia:  Kaikki on mahdollista! (ilmestyy toukokuussa)

Kohti unelmia suosikkitubettajien kanssa!
Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia kannustavat lukijoitaan olemaan rohkeasti oma itsensä.
Elinan ja Sofian oma kirja on täynnä siskosten vinkkejä rohkeuteen, positiivisuuteen, tavoitteiden saavuttamiseen ja itsensä kehittämiseen. Mukana on myös paljon hauskaa täytettävää sekä inspiroivaa puuhaa. Tällä kirjalla on takuulla piristävä vaikutus!

Elina ja Sofia ovat lahtelaiset tubettajasiskokset, joiden kanavalla on yli 80 000 tilaajaa. Tytöt tunnetaan positiivisesta asenteestaan, ja samaa iloista energiaa pulppuaa myös heidän kirjansa!

 

 

 

J. S. Meresmaa ja Julia SavtchenkoMinä, kissa  (ilmestyy toukokuussa)

Minä, kissa esittelee noin 20 mirriä, jotka ovat painaneet tassunjälkensä historiaan. Kirjan katit ovat kunnostautuneet politiikan, tieteen ja kirjallisuuden parissa, ja onpa joukossa myös sometähtiä ja maailmanennätysten rikkojia.

Kirjasta selviää muun muassa, miten eräs kissa auttoi ratkaisemaan murhan ja kuka olikaan ensimmäinen sankarikatti avaruudessa. Entä millaisia mouruajia mahtoivat olla Freija-jumalattaren kissat?

On aika nostaa esiin näiden kissojen tarinat – ja kukas sen paremmin tekisi kuin kissa itse!

Tamperelaisesta J. S. Meresmaasta tuli kirjailija puolivahingossa mutta tositarkoituksella. Hänen kynästään on syntynyt lukuisten romaanien lisäksi novelleja, joita on käännetty useille kielille. Vaikka hän onkin omistautunut tätä nykyä kahden marsun palvelemiseen, hänessä on yhä aimo tujaus kissaihmistä.

Julia Savtchenko on helsinkiläinen kuvittaja ja kuvataiteilija. Hänen suuri musta mielikuvituskissansa istuu työpöydällä ja vahtii kuvien syntymistä.

 

Kristina OhlssonZombikuume (ilmestyy helmikuussa)

Uusi varhaisnuorten kauhusarja menestysdekkaristilta!

Outo muukalainen ilmaantuu Eldsalaan keskellä yötä. Näin hiostavaa kesää 12-vuotias Herbert ei muista kokeneensa, ampiaisia pörrää joka paikassa. Sitten ihmisiä alkaa sairastua erikoisesti. Herbertillä ja Sallylla on pahoja aavistuksia. Yhdessä nuoret hakeutuvat salaiseen lymypaikkaansa, jossa he ovat turvassa niin eläviltä kuin kuolleiltakin. Vai ovatko?

 

 

 

 

 

Salla Simukka: Lukitut  (ilmestyy kesäkuussa)

 

Meitä oli viisikymmentä.Tämä on meidän tarinamme.

Hätkähdyttävä YA-romaani maailmasta, jossa nuoret joutuvat vankilaan rikoksista, jotka heidän on laskettu tulevaisuudessa tekevän.

”Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti.

Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi.

Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni.

Tämä on meidän tarinamme.

Nämä ovat meidän äänemme.”

 

Angie Thomas: Mun vuoro (piti ilmestyä tammikuussa…odotellaan)


Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Viha jonka kylvät -tekijän vahva uusi romaani hip hopin maailmasta.
Kuusitoistavuotias Bri haluaa tulla yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista räppäreistä – tai ainakin päästä pois kotikulmiltaan. Hänen isänsä oli räpin underground-legenda, joka kuoli juuri ennen läpimurtoaan.
Brin ensimmäisestä kappaleesta tulee kuitenkin viraali hitti aivan vääristä syistä. Kun samaan aikaan äiti on menettänyt työnsä ja perhettä uhkaa kodittomuus, Bri ei enää vain haaveile menestymisestä – hänen on pakko onnistua.
”Energinen ja poikkeuksellisen intiimi romaani.” – New York Times

 

 

 

 

Lisää poimintoja kevään uutuuksia Sivupiiristä.