Hyppää sisältöön

Nuorisotilat

Valkeakosken kaupungin nuorisotilat

Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi ylläpitää Valkeakoskella kahta nuorisotilaa; Nuorisokeskus Pulttia keskustassa sekä Nuorisotila Tyrmää Roukon yhtenäiskoulun yhteydessä.

Nuorisotiloilla on mahdollisuus viettää aikaa muiden nuorten sekä ohjaajien kanssa, siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia, nuorten iltoja sekä muuta ohjattua toimintaa. Nuorisotiloilla toimintaa järjestävät myös muut tahot.

Nuorten illoissa ja nuorisotiloilla on aina paikalla vähintään 2 ohjaajaa. Työntekijät ovat tilalla nuoria varten, auttavat ja tukevat heitä elämän eri tilanteissa. Nuorisotiloilla noudatetaan tilojen sääntöjä. Nuorisotilat ovat julkisia tiloja, joissa noudatetaan yleisiin hyviin tapoihin sekä lakeihin perustuvia käytäntöjä ja toimintatapoja.

Nuorisokeskus Pultti

Nuorisokeskus ja nuorisotoimisto sijaitsevat Myllysaaren museon vierellä Kanavanrannassa.

Nuorten illoissa on mahdollista pelata biljardia ja pingistä, pleikkareita (PS4 ja PS5), lauta- ja korttipelejä, soittaa ja kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia tai pelata isolta screeniltä, askarrella ja taiteilla, keskustella ohjaajien kanssa ja nauttia kahvion tuotteista. Mitä ikinä keksitäänkään, kerro toiveesi ohjaajalle!

Nuorisokeskuksesta löytyy alakerrasta tapahtumasali Monttu ja Kahvila Mylly sekä yläkerrasta monitoimitila Paja ja nuorisotoimisto. Nuorten illoissa alakerta ja yläkerran Paja ovat käytössä. Pajasta löytyy aloitteleville bändeille sähkörummut, -piano, -kitara ym. muita soittimia.

Nuorisotila Tyrmä

Nuorisotila Tyrmä sijaitsee Roukon yhtenäiskoulun yhteydessä. Nuorisotila Tyrmästä löytyy perinteisesti biljardi, ilmakiekko, pleikkarit (PS3, PS4 ja PS5) sekä runsaasti uusia ja vanhempia lautapelejä. Nuorten illoissa on mahdollista kuunnella musiikkia, innostua askartelemaan, ryhtyä leipomaan, katsella elokuvia isolta screeniltä, lukea lehtiä ja kirjoja sekä keksiä uutta tekemistä! Ohjaajat ottavat innolla vastaan nuorten hyviä ehdotuksia!

Klubikortti

Nuorisotiloilla on käytössä Valkeakosken kaupungin nuorisotilojen yhteinen klubikortti.

Klubikortti on tarkoitettu 10-17-vuotiaille nuorille ja kortin hankkineet ovat sitoutuneet noudattamaan nuorisotilojen sääntöjä. Klubikortti oikeuttaa nuoren käyttämään nuorisotilan laitteita ja pelaamaan erilaisia pelejä. Klubikortista ja eduista lisää Klubikortti-sivulla.

Nuorisotilat ja tilojen vuokraus

Kaikkia nuorisotoimen tiloja on mahdollista vuokrata kerho-, kokous-, juhla-, ym. kokoontumisiin yksityisesti ja yhteisöllisesti. Tuemme nuorisoyhdistysten ja vapaiden nuorisoryhmien harrastustoimintaa myös raha-avustuksilla.

Nuorisotiloja voit varata soittamalla nuorisotoimistoon 040 335 6821. Tämän jälkeen varaus vahvistetaan erikseen täytettävällä lomakkeella.

Nuorisopalveluiden maksut ja taksat